Rhodesiankoirien verijälkileiri 2011

14/05/2011

Verijälkileiri pidettiin Pyhtäällä, Merihotelli Mäntyniemessä ja lähiseudun metsissä 22.-24.4.2011. Säät suosi ja meno oli mukavaa!

Tätä leiriä oli odoteltu jo kauan. Iitan kanssa olimme lueskelleet Ridgeback-foorumilta edellisten vuosien leireistä ja meillä olikin intoa päästä oppimaan käytännössä, miten verijäljen tekoon valmistaudutaan, miten se tehdään, miten itse jäljelle valmistaudutaan, miten se ajetaan ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Aikaisemmat kokeilut kun perustuivat itseopiskeluun, eikä meille oikein ollut selvää mitä tehdään oikein ja mitä ei, kiinnostunut Iita oli jäljestä joka kerta kuitenkin ollut. Leiriltä uskoimme saavamme henkilökohtaista opastusta, vinkkejä ja uusia tuttavuuksia rhodesialaisten maailmasta.

Perjantai 22.4.

Matkaa Pyhtäälle oli sellaiset kolmisen sataa kilometriä, onneksi saatiin Iitan Taru-kummitäti matkaseuraksi Keravalle asti, niin loppuajomatkakin sujui paljon joutuisammin. Kolmetuntisen ajon loppuvaiheessa uhkaava vesisade puski päälle, mutta onneksi sekin loppui ennen perille pääsyä ja säät olivat koko viikonlopun loistavat.

Koska saavuimme paikalle hieman muita myöhemmin, oli huoneet jo jaettu. Kämppiksiksi saimme Johannan ja chesapeakelahdennoutaja Veetin. Vaikka he olivatkin pitäneet muutaman vuoden taukoa MEJÄ-harrastuksestaan sain Johannalta hyviä vinkkejä ja paljon mielenkiintoista tietoutta nimenomaan MEJÄän liittyen, muu leiri kun keskittyi enemmänkin tositoimiin ja VAHIin.

Alla säännöistä lyhennettynä lajien erot:

VAHI 1. Kokeen tarkoitus Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeen tarkoituksena on selvittää koiran ja ohjaajan kyky seurata vahingoittuneen riistaeläimen jälkiä. Kokeeseen osallistuva koiranohjaaja antaa suostumuksensa siihen, että hän on viranomaisten käytettävissä vahingoittuneiden hirvieläinten jäljestämistilanteissa.

2. Koelaji

Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeet ovat yleisiä kokeita eikä koemuodossa järjestetä erillisiä kilpailuja.

3. Osallistumisoikeus ja sen rajoittaminen

Kokeisiin saavat osallistua Kennelliiton rekisteröinti-, rokotus- ja tunnistusmerkintävaatimukset täyttävät rekisteröidyt koirat. Ohjaajalla tulee olla metsästyslain ja asetuksen mukainen metsästyskortti ja hyväksytysti suoritettu ja voimassa oleva ampumakoe. Koiran, joka osallistuu kokeeseen tulee olla vähintään yhdeksän kuukauden ikäinen.

MEJÄ
1 Kokeen tarkoitus Metsästyskoirien jäljestämiskokeen tarkoituksena on selvittää koiran kyky seurata haavoittuneen riistaeläimen verijälkeä. 2 Koelajit Metsästyskoirien jäljestämiskokeet ovat

1. Yleisiä, yhdistysten jäsenten välisiä kokeita tai kilpailuja.

2. Rotukohtaisia kokeita ja kilpailuja, joihin osallistumisesta määrätään erillisillä Kennelliiton vahvistamilla ohjeilla.

3. Kansainvälisiä kokeita.

3 Osallistumisoikeus ja sen rajoittaminen

Kokeisiin saavat osallistua Kennelliiton rekisteröinti-, rokotus- ja tunnistusmerkintävaatimukset täyttävät koirat, joilla on näyttelypalkinto. Metsästyskoirien jäljestämiskokeen alimmassa luokassa saa vähintään yhdeksän kuukauden ikäinen koira kilpailla ilman näyttelytulosta.

Majoittumisen jälkeen perjantai-iltapäivä jatkui Sten Rosqvistin ja Jarkko XXX pitämällä verijäljestämisen teoriaosuudella, jossa keskityttiin nimenomaan ”tositoimiin”, vahingoittuneen hirvieläimen jäljestykseen. Ilman jäljestävää koiraa haavoittuneen eläimen löytäminen on huomattavasti hitaampaa tai jopa mahdotonta. Tällöin haavoittuneen eläimen kärsimykset pidentyvät, se saattaa aiheuttaa onnettomuuksia, eikä lihaa välttämättä pystytä hyödyntämään, vaikka eläin löytyisikin. Karkuun päässyt haavakko saattaa kokea jopa päiviä kestävän kitumisen ja kuoleman, joten jälkikoirien käyttö edesauttaa myös eläinsuojelulain kehotusta toimimaan mahdollisimman nopeasti loukkaantuneen tai vahingoittuneen eläimen löytämiseksi ja lopettamiseksi. Jäljestys antaa myös koiralle mielekästä tekemistä ja tuloksena on takuuvarmasti hyvin nukkuva koira.

Esitelmöintiä ja apuvälineiden esittelyä:

Kävimme läpi miten jäljet vedettäisiin, mitä välineitä tarvitsisimme huomenna mukaan ja tutustuimme myös erilaisiin apuvälineisiin joita metsästäjät käyttävät koirinensa metsään tai jäljelle lähtiessä. Jakauduimme ryhmiin, joissa oli sekä aloittelevia että kokeneempia koirakoita seuraavaa päivää varten, jolloin jäljet vedettäisiin.

Illalla pidimme kuitenkin vapaata ja grillailimme leiriporukalla. Tätä Iita kävi treffeillä purkamassa pitkän odottelun aiheuttamia paineita serkkunsa Frankon kanssa:

Seurasimme myös pyhtääläisen perinnejuoman valmistusta, kun Maija ja Kata pullottivat veret seuraavaa päivää varten:

Veriset kädet aiheuttivat huiman suosion:

Lauantai 23.4.

Lauantaiaamu alkoi aamulenkillä junioreiden kanssa ja pienellä riehumishetkellä, jotta kaikki pysyisivät nahoissaan ennen iltapäivän aktiviteetteja.

Aamiaisen jälkeen kokoonnuimme kahdeksan aikaan siirtyäksemme ryhminemme metsäalueille:

Ensin vedettiin helpommat ja lyhyemmät jäljet jotka ajettaisiin vielä samana iltapäivänä. Jäljen alkuun potkittiin maata pois noin 30×30 cm² eli makuu:

jonka päällä vedessä kasteltu (ja kuivaksi puristettu), narun päässä oleva, sieni kasteltiin verellä:

Sientä vedettiin narun perässä ohjaajiemme kullekin koiralle merkkaamaa reittiä pitkin niin, että sieni tuli aina jonon viimeisimpänä:

Matkalle tehtiin makuita, kulmia ja katkoja koirien osaamisen ja maaston mukaan:

Jäljet myös merkattiin näkyvästi niin, että niitä olisi myös ihmisten helppo seurata:

Lyhyemmät jäljet vaihtelivat muutamasta sadasta metristä osaavampien koirakoiden noin kilometriin ja tehtiinpä leirillä yksi kolmen kilometrinkin jälki. Lopuksi sieni kerättiin talteen pussiin, jottei verta leviäisi enää muualle maastoon:

Ennen jäljen ajoa yksi henkilö kävi viemässä jäljen päähän kaadon, eli hirvensorkan, koiran löydettäväksi:

Lounastauon jälkeen oli vuorossa helpompien jälkien ajoa aloittelevien koirien kanssa. Mitä uudempi harrastus oli koiralle, sen lyhyemmän aikaa jäljen annettiin vanheta.

Ensimmäisen jäljen ajoi Maija ja Terhi, lähtö on merkattu kahdella nauhalla:

Välillä jäähdyteltiin:

Ja taas hommiin:

Iitan jälki oli noin 300 metriä pitkä ja vanhentunut noin viitisen tuntia. Oli mielettömän hienoa nähdä, miten koira tiesi mitä pitää tehdä, vaikka muutamasta kokeilukerrasta oli aikaa puolisen vuotta. Itselleni tämä oli myös niin uutta ja ihmeellistä, että pääasiallisesti olin jälkiliinan päässä painona, enkä edes tiedä mitä kaikkea tuolla lyhyehköllä matkalla tapahtui. Onneksemme Ina Wikströmillä oli videokamera mukana, joten toivottavasti pääsemme vielä jälkikäteen katsomaan, miten koira ja ohjaaja käyttäytyivät ja millaisia kommentteja Sten Rosqvist meille antoi. Jäljellä olevista katkoista ja kulmista huolimatta Iita löysi kaadolle, jossa ihmettelyn lisäksi sateli kehuja ja herkkuja:

Näin sikeästi en ole nähnyt Iitan nukkuvan sitten pentuaikojen, joten jälki teki tehtävänsä:

Lauantai-iltana saunomisen ja illallisen jälkeen koko porukka oli niin väsynyttä, että muuta iltaohjelmaa ei paljon tarvittu. Iita päivysti parhaaksi katsomassaan paikassa:

Sunnuntai 24.4.

Aamulla taas juniorit käytettiin riehumassa, jotta oma mielenrauha säilyisi paremmin kun koira on yksinään vieraassa paikassa:

Vauhtia riitti kuvaajalle hieman liikaakin:

Sunnuntaina ohjelma jatkui taas aamiaisen jälkeen, kahdeksan aikaan. Kokoontumisen ja ryhmäyhtymisen jälkeen lähdimme ajamaan kokeneiden koirien jälkiä:

Omassa ryhmässäni niitä oli Maija Tavian Tilli [Tarujen Thema], Ina Wikströmin Walla [Farmdale African Quiraya] ja Johanna Suomelan chesapeakelahdennoutaja Veeti [Arnac Bay Vigilant]. Oli hienoa päästä seuraamaan kaikkien näiden koirien ja ohjaajien työskentelyä sekä nähdä miten taitavia ne olivat, mutta myös nähdä miten toisistaan poikkeavat työskentelytavat jokaisella koiralla oli.

Maija ja Tilli:

makuu:

Hyvin merkattu jälki:

Ihana mäyränjätöskasa pientä taukoa ja pyörähtelyä varten:

Loppupohdintoja:

Ina ja Walla:

Oma sorkka onnen tekee:

Keskittynyttä syömistä:

Johanna & Veeti:

Maasto oli paljon vaihtelevampaa kuin esimerkiksi meillä Iitan kanssa:

Veetistä tuli kuulema muutama viikko leirin jälkeen rotunsa ensimmäinen jälkivalio. Onneksi olkoon Johannalle ja Veetille!

Kämpilläoltiintaas odottavin mielin:

Leirin päätteeksi halukkaat osallistuivat vielä laukauksensietotestiin, johon lähtöä Iita odottelee:

Testi poikkesi monesta muusta harrastuksesta tutusta starttipistoolilla ammutusta muutamasta laukauksesta. Lähdimme kävelemään epämääräisessä jonomuodostelmassa kohti noin puolen kilometrin päässä olevaa Steniä, joka ampui haulikolla noin puolen minuutin välein, kunnes jokainen koirakko oli käynyt hänen luonaan pyörähtämässä:

Yhdelläkään mukana olevista koirista ei ollut minkäänlaista ongelmaa paukkujen kanssa, toki asiaan saattoi osaltaan vaikuttaa reitin varrelle järjestetyt yllätykset. Tien vieressä olevaan kiveen oli hierottu karhun ihraa, sen haistelussa riitti ihmeteltävää:

Vähän matkan päässä oli vielä kummallisempaa, kun paikalle oli jätetty kaksi supikoiran raatoa, joita uskaliaimmat koirat kävivät ihan vierestä nuuhkimassa:

Pusu:

Kohti pauketta:

Paluumatkalla ihmeteltiin vielä supikoiria:

Vanhempi herra oli sitä mieltä, että 5kk pentu on todella pöhkö, kun menee tuollaisia vaarallisia otuksia haistelemaan, haukkuen piti komentaa pentua sieltä pois:

Iita kävi vielä kurkkaamassa otuksia:

Ja karhun tuoksuja:

Loppukommenttien ja kiitosten aikana Iita ei oikein kovin mielellään olisi enää odotellut:

Vaikka viikonloppu oli työntäyteinen ja rankka, oli se opettavainen kokemus ja antoi paljon uutta puhtia ja hyviä vinkkejä omatoimiseen verijäljestykseen. Samalla leiriltä tuli taas uusia tuttavuuksia niin rhodejen kuin omistajienkin parista. Nyt meillä on meneillään pieni tauko verijäljestä, mutta jos sopivaan aikaan kesän/syksyn aikana löytyy tilaa MEJÄ-kokeesta, niin saatammepa innostua ilmoittautumaan mukaan. Samoin pohdinnassa on jo koppelokurssin, metsästyskortin ja ampumakokeen suorittaminen ensi syksynä. Mitäpä kasvissyöjä ei tekisi koiransa ja harrastustensa eteen Silmänisku